Blogi & webcam-uutisia

  Webkameroihin liittyviä uutisia ja ajankohtaisia kameravinkkejä.
Uusimmat uutiset ja linkit myös RSS-syötteenä: RSS syöte

Blogin pääsivulle / uutislistaan

Byrokratiaa livenä netissä

29.03.2010
Lappeenrannan valtuustokokouksia voi seurata reaaliaikaisesti internetissä kaupungin kotisivuilla. Ensimmäisen kerran kokousta voi seurata kotikoneeltaan maanantaina 29. maaliskuuta alkaen kello 18.30.

Testilähetykset toteutetaan 29.3., 17.4. ja 31.5.2010 pidettävistä valtuuston kokouksista. Myöhemmin kokouksia voi seurata videotallenteista. Kokeilun perusteella päätetään, otetaanko verkkolähetykset vakituiseksi käytännöksi. II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu kertoo projektista:

- Tavoitteena on, että kaupunkilaiset seuraisivat kokouksia ja antaisivat myös palautetta siitä, onko tämänkaltainen palvelu tarpeellista. Parhaimmassa tapauksessa uusi käytäntö lisää kiinnostusta kunnalliseen päätöksentekoon eri ikäryhmissä. Toivottavasti myös nuoret kaupunkilaiset ottavat osaa kokeiluun.

Vaikka valtuuston kokoukset ovat kuntalaisille avoimia, paikan päälle valtuustosalin parvelle on saapunut varsin vähän yleisöä.

Nettilähetyskokeilu toteutetaan valtuustoaloitteen perusteella. Valtuutettu Anna Kajavan laatimassa aloitteessa korostetaan, että Lappeenrannan kaupunki voisi vastata haasteeseen ja mahdollistaa vaivattoman tiedonsaannin lähettämällä kokoukset reaaliaikaisesti netissä.

- Pitkä matka kaupungintalolle, julkisen liikenteen kalleus ja kokoukseen kuluva aika matkoineen verottavat kiinnostuneita. Vanhuksille tai yksinhuoltajille matka kokoukseen saattaa olla täysin mahdoton, samoin taloudellisesti nuorille ja opiskelijoille, aloitteessa todetaan.

Lähetyksiä voi seurata Lappeenrannan kotisivujen etusivulla osoitteessa www.lappeenranta.fi. Maanantain 29.3. valtuustokokous alkaa klo 18.30.

- - - -

  Lisää kommentti: Nimimerkki:
Kommentti:


---
Kommentoi asiallisesti.
Kommentit tarkastateen ennen julkaisua ohjelmallisesti ja/tai manuaalisesti.
Ylläpidolla on oikeus valita julkaistavat kommentit.

Blogin pääsivulle / uutislistaan


Palveluita
-
-
-

Webcam-hakemistossa 1512 linkkiä. Päivitetty: 08.08.2010
Sitä Sun Tätä : Tietokilpailut | Testit | Copyright 1997-2010