Blogi & webcam-uutisia

  Webkameroihin liittyviä uutisia ja ajankohtaisia kameravinkkejä.
Uusimmat uutiset ja linkit myös RSS-syötteenä: RSS syöte


Lapin ruska

08.09.2009
Avaa kamerasivuLapin ruska on yleensä parhaimmillaan syyskuun toisella viikolla. Aivan pohjoisessa, Nuorgamissa ruskahuippu on yleensä kymmenennen päivän tienoilla. Etelään tullessa huippu siirtyy eteenpäin, Rovaniemen ja Kuusamon tienoilla ruska on parhaimmillaan syyskuun puolivälissä.

Jos et Lappiin ehdi oikealle ruskamatkalle, niin voit katsella ruskaa Lapin webkameroista. Erityisesti kannattaa huomioida Enontekiöllä olevat kamerat sekä Tiehallinnon kelikamerat, joita on Lapissa kymmeniä.

- - - -
  Kommentoi



Helsingissä syyskuussa käyviä webcam-risteilijöitä

30.08.2009
Avaa kamerasivuHelsinkiä voi syyskuussa katsella risteilyalusten komentosilloilla olevista kameroista seuraavasti:


Keskiviikko 2.9.
- Costa Cruisesin Costa Magica. Myös laivan peräosassa on kamera, mistä näkyy maisemaa tulosuuntaan. Klikkaa laivan silhuetista takaosan vihreää rengasta, niin saat näkymän taaksepäin auki.

Torstai 3.9.
- Oceania Cruisesin Regatta. Klikkaa sivun oikeasta palstasta kartan alapuolelta live ship views nähdäksesi isot webcam-kuvat. Suora linkki kamerakuvaan Laivalla on myös sisäkamera, mistä näkyy laivan Internet-yhteydellä varustettuja tietokoneita. Regatta vierailee Helsingissä myös perjantaina 11.9.
- Norwegian Cruise Linen Norwegian Jewel

Lauantai 5.9.
- Costa Cruisesin Costa Mediterranea. Myös laivan peräosassa on kamera, mistä näkyy aurinkokantta sekä ulappaa. Klikkaa laivan silhuetista takaosan vihreää rengasta, niin saat näkymän taaksepäin auki.

Sunnuntai 6.9.
- Princess Cruisesin Emerald Princess. Laiva on Helsingissä myös keskiviikkona 16.9.

Perjantai 11.9.
- P&O Cruisesin Arcadia

Torstai 17.9.
- Hapag-Lloyd:n M/S Hanseatic

Tiistai 22.9.
- Phoenix Reisenin Albatross

Tässä oli muutamia webcamilla varustettujen risteilijöiden vierailuaikoja Helsingissä. Maailman merillä kyntävien laivojen komentosiltakameroita löydät lisää valitsemalla alueen Muut / Maailmanlaajuiset

- - - -
  Kommentoi







Maailman seitsemän ihmettä

02.09.2009
Avaa kamerasivuMaailman seitsemän ihmettä olivat antiikin Kreikan ajan mahtavimpia rakennuksia ja rakennelmia. Nykypäiviin näistä on säilynyt vain yksi kohde.

Tuhoutuneet kohteet ovat Artemiinin temppeli, Babylonin riippuvat puutarhat, Faroksen majakka, Halikarnassoksen mausoleumi, Rodoksen kolossi sekö Zeuksen kuvapatsas. Nämä sijaitsivat Babyloniassa (nykyisen Irakin eteläosassa), Egyptissä, Kreikassa sekä Turkissa.

Webcam-kuvien seuraajille mielenkiintoisin kohde on se ainoa säilynyt. Seitsemäs ihme on Gizan pyramidialueen suurin pyramidi eli Kheopsin pyramidi. Neljännen dynastian faarao Kheops (Khufu) rakennutti pyramidin hautapaikakseen noin 2560 eaa. Pyramidin pohjapinta-ala on hulppeat 5,3 hehtaaria ja sivun pituus 227 metriä. Nykyisin pyramidin huippu on 137 metrin korkeudessa. Gizan pyramideja voi seurailla alueella olevasta kamerasta, Kheopsin (Khufun) pyramidi on kuvassa näkyvistä pyramideista oikeanpuoleisin.

Muita kameroita seitsemän ihmeen maista:
- Egypti
- Kreikka
- Turkki

- - - -
Egyptiläiset osasivat rakentaa pyramidin ja myös laskea aikaa. Pyramidi on siis rakennettu 2560 jKr. Ei eaa.
jKr
  Lisää kommentteja

  Kommentoi



Ukkosten sesonkiaika on ohi

26.08.2009
Avaa kamerasivuSuosituimpien linkkien listalta on pudonneet kesän aikana kärjessä olleet ukkostutkat. Kesäaikaan suosituimpien lista koostuu lähes yksinomaan ukkostutkien linkeistä. Tutkalinkkien suosion väheneminen kertoo siitä että ukkosia ei ole ollut, kun niiden liikkeitä ei ole tarvinnut seurata. Ja yleensä ukkossesonki päättyykin elokuussa. Talvikaudellakin voi toki salamoida, esimerkiksi viime talvena Kainuussa syttyi omakotitalo palamaan salamaniskusta.

Kärjessä porskuttaa totuttuun tapaan sadetutkan linkki ja suosituimpana se pysyneekin syyssateiden ja aikanaan ensilumien tulon seuraamisen ansiosta. Maailman tapahtumat vaikuttavat myös listan sisältöön, tällä hetkellä Kreikan metsäpalot ovat nostaneet useita Ateenan ympäristön kameroita suosituimpien listalle.

Muutoin suosituimpien lista noudattaa perinteistä kaavaa. Kiinnostavimpia kameroita ovat sellaiset, joissa näkyy eläimiä (es. linnunpesät) tai ihmisiä (es. baarit), Suomea tai suomalaisten suosimia lomakohteita.

- - - -
mielenkiintoista!
katti
  Lisää kommentteja

  Kommentoi



Virtuaalimatkailu porskuttaa taantumassa

05.08.2009
Virtuaalimatkailu on ilmaista, tosin tietokone ja nettiyhteys tarvitaan. Oikea matkailukaan ei merkittävästi ole vähentynyt taantumassa. Tämä selviää Etelä-Suomen Sanomien, Kalevan, Keskisuomalaisen, Savon Sanomien ja Turun Sanomien Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä. 83 % vastaajista ilmoitti, ettei taantuma ole vaikuttanut lomailuun.

Matkoimistojen arvioiden mukaan kaukomatkat ovat ehkä hieman vähentyneet ja nyt suositaan perinteisiä ja lähellä olevia kohteita. Lähempänä olevien kohteiden suosiminen on myös ekologista.

Lomavinkkejä
- Lomarenkaalta löytyy tuhansia mökkejä järven rannoilta, hiihtokeskuksista yms. Miltä kuulostaisi syysilta luonnon rauhassa tai aktiiviloma hiihtokeskuksessa?
- Finnmatkojen valikoimasta löytyy myös perinteisiä ja edullisia kohteita. Tällaisia ovat esimerkiksi Kanariansaaret ja Bulgaria.

- - - -
  Kommentoi







Webkameroita EU:n puheenjohtajamaassa

12.07.2009
Avaa kamerasivuEU:n puheenjohtajuus siirtyi heinäkuun alussa Tsekiltä Ruotsille. Kuuden kuukauden aikana, jolloin Ruotsi toimii EU:n puheenjohtajana, järjestetään seitsemässä eri kaupungissa EU:n kokouksia.

Jönköping, Tukholma, Åre, Växjö, Göteborg, Uumaja sekä Malmö ovat kaupungit, jotka kukin vuorollaan ovat puheenjohtajuuskauden keskiössä. Näissä kaupungeissa järjestetään ministeritason huippukokouksia heti heinäkuun alusta alkaen. Ruotsin puheenjohtajuuskaudella järjestetään myös EU:n ja Venäjän sekä EU:n ja Brasilian väliset huippukokoukset.

Virtuaalimatka.com:ssa on listattu lähes seitsemänkymmentä ruotsalaista kamerasivustoa ja myös kokouspaikkakunnat ovat hyvin edustettuna:

Jönköping
Jönköpingissä on paikallisen yliopiston ja energialaitoksen yhteistyönä toteutettu kamera 110 metrin korkeuteen. Kamera välittää liikkuvaa kuvaa ja kuvakulmakin vaihtuu. Kamerasta näkyy muun muassa Munksjön-järvi, 260-metrinen silta, kouluja yms. Kamerakuvaa Jönköpingistä

Tukholma
Tukholmasta löytyy useita kameroita, esimerkiksi Slussenilta. Tukholman lähistöltä, Arlandan lentokentältäkin löytyy kameroita. Tukholman kamerat on listattu Ruotsi - Sveanmaa -sivulla.

Åre
Åre on suomalaisille tuttu etenkin hiihtokeskuksistaan. Ja rinteistä löytyvätkin lähes kaikki Åren kamerat. Kesäaikaan rinteissä on muutakin toimintaa, esimerkiksi varjoliitäjiä voi bongailla ensimmäisen kamerasivuston keskimmäisestä kamerasta. Åre 1 ja toinen kamerasivusto Åre 2

Växjö
Växjö on noin 55 000 asukkaan kaupunki etelä-Ruotsissa. Växjön yliopisto on hulppea kaupungin kokoon suhteutettuna, siellä opiskelee noin 14 000 opiskelijaa. Växjön toria voi katsella kamerasta. Sivulla on myös kuva-arkisto.

Göteborg
Göteborgin liikennettä voi seurata useasta liikennekamerasta.

Uumaja
Uumajasta ja sen lähialueilta löytyy useita kameroita. Uumajan raatihuoneen julkisivuremontin edistymistä voi katsella kamerasta, samoin Botniabanan-ratatyömaan siltatyömaata. Mistään pikkuhankkeesta ei ole kyse, Uumajanjoen sillalla on mittaa 1937 metriä ja valmistuttuaan se on Ruotsin toiseksi pisin rautatiesilta. Koko uuden Botniabanan-rataosan pituus on 190 kilometriä. Suomen ratahankkeet (Oikorata yms.) ovat harrastelijoiden puuhastelua tämän rinnalla. Uumajan alueen kamerat.

Malmö
Malmöstä löytyy useita kameroita. Kuvissa näkyy esimerkiksi Turning torso -pilvenpiirtäjä sekä golf-kenttä. Malmön alueen kamerat.

Lisää Ruotsin webbikameroita, kts. sivu
Eurooppa - Ruotsi

- - - -
  Kommentoi



Alkuvuoden 2009 suosituimmat

10.07.2009
Avaa kamerasivuTammi-kesäkuun suosituimpien listalla on pääosin aiemminkin suosittuja kameroita. Säätila, Suomi sekä suomalaisten suosimat lomakohteet kiinnostavat. Myös inhimillisyys kiinnostaa, ihmisiä ja eläimiä kuvaavat kamerat ovat myös kärjessä.

Ylivoimainen ykkönen oli perinteiseen tapaan Ilta-Sanomien sadetutka. Toisena oli suositun lomakohteen yökerho, minkä kamera välittää elävää live-kuvaa äänen kera. Karhut heräilivät talviuniltaan keväällä ja tämä nosti karhukameran kolmannelle sijalle. Samalla sivultolla on kameroita myös maakotkien pesissä, mikä osaltaan nosti tämän sivuston suosiota. Pesinnät tosin tältä kesältä jo päättyneet.

Seuraavista sijoista olikin kamppailu jo kovempaa. Neljänneksi ylsi Helsingin Sataman Kauppatoria kuvaava kamera. Kamera oli teknisten ongelmien vuoksi poissa toiminnasta toukokuun alussa, mutta toukokuun puolivälissä kamera tuli takaisin vieläpä live-kuvan kera. Liikkuvan kuvan tarjoaminen auttoi varmasti suosion saavuttamisessa.

Virtuaalimatka.com-sivuston suosituimmat linkit - Tamnmi-kesäkuu 2009:

1. Sadepaikannin - Ilta-Sanomien sadetutka
2. FLB Bar - Pattaya, Thaimaa
3. Kuusamo & Pudasjärvi - Karhunpesä & maakotkan pesiä.
4. Helsinki - Kauppatori ja ruotsinlaivat satama-altaassa
5. Hog's Breath Saloon - Live-kuvaa äänen kera floridalaisesta ravintolasta
6. Boom Boom Bar - Phuket, Thaimaa
7. Maarianhaminen satama
8. L/A Merisilta - Hailuodon lautta, kamerat seilaavat laivan mukana.
9. Sääksenpesä - Kalasääski Saaristomerellä
10. Kuopion ukkostutka - Salamat Savonmualla.
11. Playa de las Américas - Hiekkarantaa Teneriffalla
12. Joensuun ukkostutka - Pohjois-Karjalan ukkosrintamat
13. Pia's Black Rose Bar - Phuket, Thaimaa
14. Mai Thai Bar - Phuket, Thaimaa
15. EK:n kamera - Helsingin kauppatori, presidentinlinna yms.
16. Hämeenlinnan ukkostutka - Hämäläinen salamatutka
17. Puerto De La Cruz - Teneriffa
18. Artjärven ukkostutka - Ursan salamapaikannin
19. Amaks-hotelliketju - Hotellien respoja Venäjällä.
20. Mustahaikaran pesä - Viro

- - - -
  Kommentoi



Yötön yö webcameissa

22.06.2009
Avaa kamerasivuKesäpäivänseisausta vietettiin eilen 21. kesäkuuta. Tällöin oli vuoden pisin päivä pohjoisella pallonpuoliskolla ja napapiirin pohjoispuolella aurinko ei laskenut lainkaan. Napapiiriltä pohjoisemmaksi mentäessä auringonlaskua joudutaan hetken aikaa odottamaan. Esimerkiksi Utsjoella aurinko laskee seuraavan kerran vasta reilun kuukauden päästä 27. heinäkuuta. Yökyöpelit voivat todeta tämän Turun yliopiston Utsjoen Kevon tutkimusaseman kamerasta.

Murmansk on Venäjän pohjoisin kaupunki, sekä maailman suurin napapiirin pohjoispuolella oleva kaupunki noin 320 000 asukkaallaan. Alueella oleva webcam tarjoaa elävää live-kuvaa vaihtuvalla kuvakulmalla. Keskiyön aurinko lopettaa paistamisensa täällä noin viikkoa Utsjokea aiemmin, arviolta 22. heinäkuuta. Ruotsin pohjoisin kirkko saa paistatella keskiyön auringossa lähes Murmanskin kaupungin verran 20.7. asti. Tämä kirkko löytyy Kiirunan Karesuvannon kylästä.

Fennoskandian yötön yö on kuitenkin lyhyehkö kun verrataan tilannetta Huippuvuoriin. Saaren pääkäupungissa Longyearbyenissa valoisa aika alkaa 20. huhtikuuta ja päättyy 23. elokuuta. Vaikka huippuvuorelaiset tässä kilpailussa suomalaisia paremmin pärjäävätkin niin kadehtimiseen ei ole aihetta, kaamos nimittäin kestää lokakuun lopulta helmikuun puoliväliin. Säätilassakaan ei ole kehumista, yöpakkasia voi olla jopa vuoden jokaisena päivänä. Keskilämpötila talvella on -12 °C ja kesällä vastaavasti noin +5 °C. Suomeen on tälle viikolle ennustettu helteitä, helteistä kärsivät voivat vilvoitella virtuaalisesti Huippuvuorten webkameroita katselemalla.

- - - -
  Kommentoi



Juhannuksen meno- ja paluuliikennettä

18.06.2009
Avaa kamerasivuTiehallinto kertoo tiedotteessan Juhannusliikenteen pahimmista ruuhkapaikoista. Pahimmat ruuhkat ovat torstaina kello 14.00-21.00 sekä aattona aamusta kello 9.00 ja 14.00 välillä. Paluuruuhkat ajoittuvat sunnuntai-iltapäivälle. Tässä liikennekameroita pahiten ruuhkautuvista tieosuuksista:

Pääkaupunkiseutu
- Kantatie 51 - Jorvas, Kirkkonummi

Valtatie 5 Lusi-Mikkeli
- Kuortti, Pertunmaa. Mikkelin suunta
- Mäntyharju, Vihantasalmi

Valtatie 9 Tampereelta itään
- Oritupa
- Himos

Turun saaristo
- Tie 180 Prostvik, Paraisille

RMJ Party Camp -festarit ovat Juhannuksena Porin Kirjurinluodolla. Festaripaikan lähellä olevassa puistossa on muutama kamera, mistä voi katsella festarisäätä.

- - - -
  Kommentoi



Lumileopardin pentuja mahdollista seurata webcamin kautta

16.06.2009
Avaa kamerasivuÄhtärin Eläinpuiston lumileopardeille on syntynyt kaksi pentua toukokuun 29. päivä. Pentujen elämää voi seurata pesään asennetun kameran välityksellä Ähtärin Eläinpuiston internetsivujen kautta.

Onnelliset vanhemmat ovat Shakira-naaras ja Väinö-uros. Eläintenhoitajan mukaan kissapedoilla elämän alku on usein hankalaa selviytymisen kannalta. Nyt pennut ovat kuitenkin jo avanneet silmänsä ja kaikista riskialttein vaihe on ohi.

Pentuja voidaan odotella puistossa kävijöiden nähtäville vasta elokuun alkupuolella, sillä emo haluaa pitää ne tiiviisti pesässä vielä parin kuukauden ajan. Tämän vuoksi eläintenhoitajatkaan eivät ole vielä päässeet pesään katsomaan, kumpaa sukupuolta uudet tulokkaat ovat. Puiston tiedotteen mukaan pennut painavat vielä alle yhden kilon, eikä pituuskaan ole suurempi kuin maitopurkilla.

Edellisen kerran Ähtärin Eläinpuistoon saatiin lumileopardin pentuja vuonna 2006, silloinkin vanhempina oli sama pariskunta. Väinö tuli eläinpuistoon Korkeasaaresta vuonna 2003, Shakira sen sijaan saapui Ähtäriin Puolan Poznanin eläintarhasta.

Lisää eläimiä kuvaavia webkameroita on listattu kategoriassa eläimet

- - - -
  Kommentoi



Vaatteiden elinkaari

09.06.2009
Avaa kamerasivuNykypäivänä lähes puolet tekstiilikuiduista on puuvillaa. Puuvillaa saadaan puuvillakasvien siemenhahtuvista. Puuvillapensaita voi katsella portugalilaisesta kamerasta. Kuvauspaikalla monarkkiperhosen toukille on tarjottu elinympäristöksi tämä tekstiiliteollisuudelle tärkeä kasvi.

Riittääkö vaatteeksi pelkkä kangas? Muinaisessa Roomassa riitti, kuusimetrinen kankaanpala kiedottiin vartalon ympärille tietyllä tavalla ja lopputulos oli nimeltään tooga. Muodikkaampaa asustetta haluavien kannattaa kuitenkin suunnata nykypäivän Milanoon, maailman muodin keskukseen. Milanossa muotikoulu Istituto di Moda Burgon luokassa oppilaat ahertavat luomustensa parissa.

Hyvin suunniteltu on vain puoliksi tehty, muotisuunnittelijan idean pohjalta täytyy vielä tehdä valmis tuote. Puolalainen Franc Textil on erikoistunut verhojen ja muiden kotitaloustekstiilien ompeluun. Tämä käy ompelimoesimerkiksi, vaikkei vaatteita täällä hirveästi ommellakaan. Tekstejä, logoja sekä muita painatuksia vaatteisiin tekee esimerkiksi Calhoun Sportswear Kanadassa.

Tee-se-itse -ihmiset voivat suunnitella ja ommella vaatteensa myös itse. Kangas on kuitenkin helpointa ostaa valmiina. Budapestilaisesta kaupasta löytyy monenmoista kangaspakkaa ja asiakkailla näyttää ilmeistä päätellen olevan valinnanvaikeuksia. Henkilökunta onneksi auttaa sopivan vaihtoehdon löytämisessä.

Käytössäolevia vaatteita näkyy lukemattomista kameroista. Aurinkorannikoiden kameroissa näkyvien vaatteiden määrä tosin on usein niukahko. Reissussa rähjääntyy ja likaantuneet vaatteet saadaan pestyä vaikka Pesukatin pesuloissa Tampereella ja Kokkolassa. Aikanaan tulee vaatteen hylkäyksen aika. Poisheitetyt vaatteet saattavat päätyä vaikka Tarastejärven jätteenkäsittelylaitokseen.

- - - -
lol

  Lisää kommentteja

  Kommentoi



Kukkia ja mehiläisiä

06.06.2009
Avaa kamerasivuKoulujen päättyminen touko-kesäkuun vaihteessa on suomalaisten kukkakauppojen sesonkiaikaa. Mutta käy kauppa muinakin aikoina, asiakasvirtaa voi seurata parin ulkomaisen kukkakaupan nettikamerasta.

Sveitsin Bernissä sijaitsevan kukkakaupan sisätiloja voi katsella live-kuvaa välittävästä kamerasta. Kamerasta näkyy monenmoisia kukkia ja henkilökunnan työskentelyä.

Minnesotassa on kukkakaupan suureen kylmiöön asennettu kamera. Asiakkaita ja henkilökuntaa jos haluaa nähdä, niin aikaeron vuoksi kameraa kannattaa katsella illalla.

Kukkien pölyttäjiä voi katsella useammastakin kamerasta:
- Raumalaisia mehiläisiä voi katsella Lappi-Hunajan live-kuvaa välittävästä kamerasta. Valitse sivun oikeasta laidasta mehiläiskamera. Kamera vaatii toimiakseen Internet Exploler-selaimen ja selaimelle on annettava lupa suorittaa kameran ActiveX-sovellus.
- Pennsylvanian Millertonin pesäkamera päivittyy viidentoista sekunnin välein.
- Saksan Saarbuckenissa live-kuvaa tarjoava kamera on asennettu pesän ulkopuolelle kuvaamaan pesän sisäänmenoaukkoa. Kuvaa voi myös zoomata.
- Slovakian Trnavassa olevasta kamerasta näkyy erinomaisesti mehiläispesän kennorakenne ja mehiläisten liikehdintä pesässä.

- - - -
  Kommentoi



Hailuodon sääksikamera toimii taas

03.06.2009
Avaa kamerasivuHailuodon Marjaniemessä on toista kesää voinut seurata kalasääsken (Pandion haliaetus) pesintää. Tänä keväänä kamerasivusto kuitenkin katosi netistä kesken pesinnän ja tilalla näytettiin virheilmoitusta. Sivusto näyttäisi taas toimivan ja sääksi on pesässä. Pesäuutisten tuorein merkintä on 8.5. ja tuolloin pesässä ollut kolme munaa, joten kalasääski on ilmeisesti haudontapuuhissa parhaillaan.

Saaristomeren sääksikamera on edelleen rikki 23.5. riehuneen ukkosmyräkän jäljiltä, tämän korjaus tapahtunee poikasten rengastuksen yhteydessä heinäkuun alkupuolella.

Sääksi on varsin kookas lintu, pituus on noin 53-61 cm ja siipien kärkiväli on hulppeat 140-165 cm. Ravintonaan lintu käyttää vain kalaa.

Linkki Hailuodon pesäkameraan.

- - - -
Ymmärrän huolesi. Kun ryhdytään seuraamaan kameran avulla villiä luontoa, on otettava huomioon myös ikävien tapahtumien mahdollisuus. Kuvauskaluston asettaminen ei merkitse seurattavien eläinten elämistä vastuun ottamista. Kamera ei ole valvontaa varten. Viime päivinä linnut ovat olleet pitkiä aikoja poissa pesältä eli huoli huonojalkaisen linnun kohtalosta voi olla ennenaikaista.
Sepi
  Lisää kommentteja

  Kommentoi



Helsingissä vierailevat webcam-risteilijät vko 23

01.06.2009
Kansainvälisten risteilijöiden vierailut maamme pääkaupungissa jatkuvat tälläkin viikolla. Vuosittain noin kolmesataa risteilijää tuo Helsinkiin satojatuhansia matkailijoita, joten laivojen vierailut ovat merkittävä matkailubisnes, vaikka satamassaoloajat ovatkin lyhyitä. Risteilyturistien ihmetellessä Kauppatorin lokkeja, Temppeliaukion kirkkoa, Nuuksiota, Porvoota yms. voimme me suomalaiset katsella Helsinkiä näiden risteilijöiden komentosilloilta käsin webcamien avustuksella.

Useat risteilijät tekevät useamman reissun Itämerellä kesän aikana, joten nyt kesän edetessä satamassa pistäytyy laivoja jotka ovat tänä vuonna käyneet aiemminkin Helsingissä. Monelle laivalle Helsingin vierailu on samalla myös vierailu laivan syntykaupunkiin, onhan Helsingin telakka rakentanut aikojen saatossa lukuisia loistoristeilijöitä.

Kameroilla varustettuja aluksia Helsingissä viikolla 23:

Tiistai 2.6.
- Phoenix Reisenin Albatross. Rakennettu Helsingissä 1973.

Keskiviikko 3.6.
- Oceania Cruisesin Regatta. Klikkaa sivun oikeasta palstasta kartan alapuolelta live ship views nähdäksesi isot webcam-kuvat. Suora linkki kamerakuvaan Laivalla on myös sisäkamera, mistä näkyy laivan Internet-yhteydellä varustettuja tietokoneita.
- P&O Cruisesin Ventura
- Cunard Linen Queen Victoria

Torstai 4.6.
- Princess Cruisesin Tahitian Princess
- Costa Cruisesin Costa Atlantica. Laiva on valmistunut Helsingin Masa-Yardsin telakalta vuonna 2000. Myös laivan peräosassa on kamera, mistä näkyy aurinkokantta sekä ulappaa. Klikkaa laivan silhuetista takaosan vihreää rengasta, niin saat näkymän taaksepäin auki.

Lauantai 6.6.
- AIDA Cruisesin AIDAluna

- - - -
  Kommentoi



Punainen tupa ja perunamaa

01.06.2009
Avaa kamerasivuPerinteistä suomalaisten mielikuvissa olevaa asumisidylliä löytyy myös Ruotsin Krokomista. Elävää kuvaa välittävästä kamerasta on mahdollista katsella pientalon puutarhaa, kasvimaata sekä pientä punaista varasto-, sauna- tms. rakennusta.

Suomalaista perinteistä asumisunelmaa tämä ei kuitenkaan aivan täysin täytä. Vaikka onkin punainen tupa ja perunamaa järven rannalla, niin asunto ei ole keskellä kaupunkia. Vaplanin kylässä on asukkaita noin 250 ja matkaa Krokomin kuntakeskukseen on reilu kymmenen kilometriä. Lähin kaupunki on Östersund, minne matkaa kertyy noin kolmekymmentä kilometriä.

Sijaitseeko unelma-asuntosi keskellä kaupunkia ja järven rannalla? Kokeile Tietokilpailut.com:n asumismuoto-testiä

- - - -
  Kommentoi



Vanhemmat jutut



Webcam-hakemistossa 1519 linkkiä. Päivitetty: 01.06.2010
Sitä Sun Tätä : Tietokilpailut | Testit | Copyright 1997-2010